Olutopas.info - Keskustelufoorumi

Muotoiltu versio: Venäläisten oluiden saatavuus
Olet foorumin riisutussa versiossa. Näytä täysi versio muotoiluilla.
Sivuja: 1 2 3
Olen aikaisemminkin hämmästellyt lähinnä venäläisen viihteen tarjonnan vähyyttä Suomessa suhteessa rajamme pituuteen, yhteiseen historiaan, kauppakumppanuuteen sekä Suomessa asuvaan venäläisvähemmistöön nähden.

TV-tarjonta on hieman parantunut, radiokanavakin löytyy sekä muutama venäläinen kauppa, joista saa ruokatarvikkeita, musiikkia, leffoja ja kirjallisuutta. Ravintoloidenkin määrä on positiivinen, mutta saako mistään muita oluita kuin Baltikan ykköstä tai Alkon Tinkoff Porteria?

Joskus pisti silmään Helsingin Sofiankadun Russian Tea Roomissa (nyk. Ravintola Samovar) lavallinen ennestään tuntematonta venäläistä olutta, mutta en silloin aiheesta enempää henkilökunnalta kysellyt. Sittemmin paikka on muuttunut teehuoneesta ravintolaksi ja pitäisi suorittaa uusintavierailu. (Ainakin ennen täältä sai loistavaa borssikeittoa ja kaalipiirakkaa lihaliemellä!).

Tekisi melkein mieleni kysyä, mistä puistojen poijjaat Oxotansa ostavat, mutta enpä kysy Smile. Ehkä samasta paikasta irtoaisi vaikkapa Baltikan 8 weizen, joka harmikseni tuli jätettyä Dresdeniläiseen venäjäpuotiin, vaikka pulloa kädessäni hetken pyörittelinkin.
Oma olutharrastukseni alkoi Hietalahden torilta 80-90-lukujen vaihteessa, kun sieltä sai kymmeniä latvialaisia, noin kymmentä virolaista, muutamaa liettualaista ja muutamaa venäläistä olutta. Ja hyvältä (=ihmeelliseltä) maistui.

Nykyään venäläisoluiden (Ohotan) myynti taitaa valitettavasti olla ammattimaista. Myyjä sitä tuskin itse maahan tuo. Eli tuo Baltikan 8 lähes mahdoton löytää.

Raymond Kirjoitti:Tekisi melkein mieleni kysyä, mistä puistojen poijjaat Oxotansa ostavat, mutta enpä kysy Smile. Ehkä samasta paikasta irtoaisi vaikkapa Baltikan 8 weizen, joka ...

Kampin keskuksen ja Tennispalatsin ympäristöstä aamulla seitsemän-kahdeksan maissa. Ei kun Tallinnaan. Matkaahan Helsingistä on vain 50 merimailia, 80 kilometriä, puolestatoista kahteen tuntiin, ennenkuin jäät tai syysmyrskyt venyttävät sen 3,5 tuntiin. Lyhyempi matka kuin Turkuun tai Tampereelle. Tällä hetkellä noin 11-13 venäläispanimon tuotetta tarjolla. Kannattaa siis ottaa oma auto mukaan, jos ensi kertaa hakureissulle lähdet.
Muistuikin mieleen: Sibirskaya Korona Klassicheskoye Servaalin maahantuomana. Myyntipaikkoja en tiedä. Kalojen maa-viikoilla sitä oli Kirkkonummella.
Baltikaa on yllättävän heikosti ollut ravintoloissa vaikka ovat joka vuosi HBF:llä oluitaan esittelemässä. Maanantaina bongasin Tampereella pari Gastropub Tuulensuun kaapissa, taisivat olla numerot 6 ja 9. Baltika Porter on maailmanluokan olut.
Tuo Porteri tulikin raahattua kotosuomeen itä-saksalaisen lähiön venäjäkaupasta parin tuhannen kilsan matka. Ja loistava oluthan se on, kun vertaa vaikkapa Alkon myymään Tinkoffin niin kutsuttuun porteriin. Myöhemmin Dresdenissä tuli oltua sääkerimpi Baltikoiden kanssa, ikävä kyllä.

Kyllähän Suomessa edelleen ollaan niin kovin itävastaisia, että ei ne ilmeisesti liikkuisi valtaväestön toimesta.

Kuva: Sinnehän ne jäivät..
Jep. Baltika porteria on kyllä ikävä, oli joitakin vuosia sitten saatavilla, olisikohan johtaja Mustonen ostanut HBF-jäämistöä tai jotain.
olutriippuvainen Kirjoitti:Muistuikin mieleen: Sibirskaya Korona Klassicheskoye Servaalin maahantuomana. Myyntipaikkoja en tiedä. Kalojen maa-viikoilla sitä oli Kirkkonummella.

Tätä oli Helsingin Kruunuhaan Ravintola Kasakassa. Sieltä sai myös perus-Baltikaa ja maistamaani Stepan Razin Petrovskoye -lageria. Erittäin mukava "venäläinen" maku, josta pidän. Mukavan humaloitu ja ehkä vähän hapan.
Raymond Kirjoitti:...Stepan Razin Petrovskoye -lageria. Erittäin mukava "venäläinen" maku, josta pidän. Mukavan humaloitu ja ehkä vähän hapan.

Stepan Razin lageria on myöskin saatavilla Ravintola Saslikissa Helsingissä.
Hello,

aihetta on varmaankin tällä palstalla käsitelty n+1 kertaa, vaan kysyn silti:

Saako Suomesta mistään venäläistä olutta? Kaupoista S-ketju vielä jokin aika sitten möi minulle Baltikaa, vaan sekin aika on menyttä.

Entäpä ravintoloita, etenkin Tampereella olevat, mutta ihan yleistiedon vuoksi muualla olevat kiinnostaisivat. Veruska, täkäläinen venäläinen ravintola, tai siis sellaisena itseään mainostava, myy ainakin jotain ihan muuta.
Baltika Porter, hieno juoma muuten, löytyy Alkosta ainoana venäläisenä oluena.
Sivuja: 1 2 3
Viittaus-URL:it