Vuosi alkaakin tässä olla jo lopuillaan, tämän huomasin siitä että sain oman Nørrebro North Bridge Extreme -olutvuosiprojektini päätökseen. Tavoitteena oli nauttia NBE:tä kohtuullisin väliajoin pitkin vuotta ja tukea maahantuojaa sekä jakelijaa tämän laadukkaan tuotteen osalta.
Lähes jokainen n. 35 pullon NBE-varastostani meni joko lahjaksi tai nautittiin porukalla. Viimeisen pullon tosin säästin saunaolueksi, ja hyvä tuo pullo olikin. Tässä hieman herkistyneessä mielentilassa tuli päällimmäisinä mieleen kaksi asiaa. Ensimmäiseksi tulee tietenkin ikävä NBE:tä. Noh, minkäs sille voi. Toivon kuitenkin että NBE:tä saataisiin jakeluketjuun joskus lisää. Toiseksi tuli mieleeni erään tuttavani lausahdus eräästä toisesta tuttavastani, joka kuului suunnilleen näin: "Hän rakastaa oluen makua ja hänen mielestään Karhu III on maailman paras olut." Ottamatta kantaa itse Karhun ominaisuuksiin niin kovin käy kateeksi niitä, jotka löytävät omaan makuunsa parhaiten soveltuvan oluen lähikaupasta.
Loppuvuodesta ajattelinkin kehitellä teemaa seuraavalle olutvuosikalenteriprojektille. Tyrkyllä ovat ainakin koodinimet R8-10 (ei "R8 ja 10", vaan "8-10") sekä "DH1 ja DH2", saa nyt nähdä miten olutkellari sekä tuotteiden saatavuudet kehittyvät.
Hauskaa uutta vuotta!
Spendrups:n Mariestads Porter. Ihan kelvollinen portteri mukavan kahvisella jälkimaulla. Mutta eipä lötynyt tästäkään voittajaa Koff:n Portterille.
Tallinnan Rimistä mukaan napattu
Hofbräu Kaltenhausen Edelweiss Snowfresh. Raikas ja erittäin miellyttävä alppiyrteillä maustettu vehnä. Pitkästä aikaa jotain oikeasti uniikkia, mutta silti juotavaa. Hinta 1,41 €.
Jacobsen Extra Pilsin pulloversio meni äsken Rovaniemen Irish Times -baarissa. Olipas hyvää, ehkä jopa paras pils, jonka olen maistanut. Juotavuus hieno, suuresta pullokoosta huolimatta olisi voinut juoda vaikka useamman. Varmaankin hyvä "session beer".
Jo pitkään kaapissa pyörinyt Kasteel Bruin päätyi lasiin tällä kertaa. Yllättävän juotava tämä on, vaikka tämä lähenteleekin jo ällömakeuden rajaa. Ymmärrän, jos kaikille ei maistu ollenkaan. Hyvin on ainakin prosentit osattu kätkeä.
Tiistai-illan ratoksi yllättäen Pannepot Grand Reserva Vintage 2005. Maku on voimakkaan tammitynnyrinen. Kaiken kaikkiaan erittäin monimuotoinen olut, mutta pienoinen pettymys siitä huolimatta. Ehkä perus-Pannepot räjäyttää pankin.
(14.10.2008 22:56)ohrapirtelö Kirjoitti: [ -> ]Tiistai-illan ratoksi yllättäen Pannepot Grand Reserva Vintage 2005. Maku on voimakkaan tammitynnyrinen. Kaiken kaikkiaan erittäin monimuotoinen olut, mutta pienoinen pettymys siitä huolimatta. Ehkä perus-Pannepot räjäyttää pankin.
Minun suuhuni peruspanne oli paljon parempi. mutta ei grandikaan ihan järkyttävän kauaksi jäänyt. Pitää katsella jos joskus pistäisi markkansa likoon reservaa varten...
Oma Pannepot rankinglista:
1. Pannepot Reserva
2. Pannepøt
3. Pannepot Grand Reserva Vintage
4. Pannepot
On ne kaikki ihan ok.

Mielestäni Perus Pannepot on parasta. Viime vuonna ostin kulminatorista muutaman 2004 pullon mukaan, ja nämä olivat erittäin hyviä, ellei peräti vielä parempia. Grand Reserva oli mielestäni aika pettymys. Pannepötistä puuttuu se joku. Reservaa en ole maistanut.
Slottskällans Imperial stout 2008, alkosta.
namnam.