antti Kirjoitti:Nyt tässä syntymäpäivän kunniaksi maistelen Nøgnen #100:sta
Hih, ensi keskiviikkona olisi tarkoitus samaista olutta siemailla samasta syystä

Vielä en ole kehdannut pulloakaan korkata
Nyt on ensimmäistä kertaa lasissa
Chimay, kylläpäs onkin helppoa juotavaa.
No nyt on #100 tulilla (#319).
Selkeästi parhaita maistamiani oluita, ellei paras. Reilusti katkerin ainakin

On kyllä tosi täyteläistä ja pehmeää, eikä prosentit hyppää silmille, vaikka taustalla maistuukin. Lasin tyhjentyessä tästä piti koko ajan enemmän ja enemmän.
Nøgnen IPA lasissa, mikä ei sinällään vielä oikeuta postaamaan, mutta oli minulla asiaakin.
Pitkästä aikaa vedin täydellä hiivasatsilla tämän ja oli aivan järisyttävän hyvää! Aikoinani pitkään asiaa pohdittuani päätin, että tämä kyseinen tuote tulee aina nauttia "raakana" eli ilman hiivaa. Mutta tänään en ole enää varma. Maku pehmenee, muttei tylsisty. Hedelmäisuus korostuu katkeruuden siirtyessä pientareelle.
Päivällä kävin taas perjantaipäivään kuuluvan Brick's :in reissun ja maistelin siellä La Trappen Witte Trappistin. Melko hyvä wit, mutta ei pärjää mun mielestä Hoegaardenille. Lasi oli kyllä kaunis..

Ja tällä hetkellä lasissa on Dalesiden Morocco ale. Tuoksuu voimakkaan mausteiselle (pippuri ja inkivääri) sekä paahtuneelle maltaalle. Maku on samankaltainen kun tuoksu, eli inkivääriä ja pippuria. Myös se paahtunut mallas maistuu. Tämä on Dalesiden oluista minun mielestä voittaja, sekä tässä on mallia mille inkiväärillä maustetun oluen tulisi maistua, terveisiä Gingers Beerille..

Näin perjantai-illan ratoksi kuplii Duvel lasissa ja kielen päällä

Bernardin tummaa siemailen... kolmas pullo toden sanoi, eli tästä ei rikkiä löytynyt. Ei valitettavasti myöskään samanlaista täyteläistä lakritsisuutta kuin hanaversiosta.
Morocco Alea maistelen. Ensi tuoksuissa ja siemauksissa inkivääri oli "ihan jännä", mutta loppua kohden ei jaksa enää kiinnostaa... Ois saanut olla paljon täyteläisempi.
t' Ij Struis lasissa. Jokin ei oikein täsmää. Tässä on jotain samankaltaista kuin flmaamilaisissa hapanoluissa, mutta paljon väkevämpänä. Tuoksu tuo vahvasti mieleen oud bruinit, maku alkuun liippaa läheltä, mutta sitten (jälki)maussa on jotain outoa, tuhkaista. Lakritsia? Oli mitä oli, sitä on liikaa. Samaa makua on löytynyt muistakin hollantilaisista oluista varsin miellyttävänä, kun ei ollut niin hyökkäävä. Toinen maistelukertani ei ole ihan niin tuomitseva, kuin ensimmäinen, mutta tästä ei ole mieliolueksen. 35 / 50
Corsendonk Pater Abbey Dubbel. Alkosta tuo iso 75cl pullo. Mielenkiintoista kyllä, että metalliseen pakkaukseen on merkitty 8% alkoholia, kun pullon kaulassa olevassa etiketissä lukee 7,5% ! Ei tämä minua haittaa, kunhan vain pisti silmään.
Minulla on lasissa Mönchshof Schwarzbieriä. Korkki tosiaan pamahti auki, kuten Seppo arviossaan varoittelikin. Hieman rautainen tuoksu mielestäni. Aika helpolta oluelta ensipuraisun perusteella vaikuttaa ja kaipaisi hieman täyteläisyyttä lisää. Jälkimaku on mukavan paahteinen. Kelvollinen ja raikas olut sekä hieno pullo.
Harmittaa, että tämäkään olut ei pääse maitokauppoihin vain siksi, että se on 0,2% liian vahvaa. Älytöntä...