Tulipa mieleeni perustaa tällainen aihe, kun tässä jälkiruokaolutta siemailen ja foorumia lueskelen.
Eli tuopissa jälkiruokana
Herold Bohemian Black Lager
Ei nouse ihan kärkipäähän minun tummien oluiden listallani, liian keinotekoisen karamellinen maku minun mielestäni, vaikka helposti juotavaa ja hyvää nimenomaan jälkiruokana suolaisen ruoan päälle.
Oman talon Exportia, sitä vihdoin jäi 1½koria "epäkuranttia" tavaraa, henkilökunnan iloksi

Tulppaanilasissa menossa
Old Engine Oil. Tämä on kyllä omaan makuuni yksi parhaista tummista, ehdottomasti. Ihanaa tummaa suklaisuutta ja hiven tervaista lakua. Juuri sopiva häivähdys makeutta katkerahkossa maussa. Mukavan tasapainoinen juoma, loisto-olut kerrassaan!

Ensiesittelyssä Puls Hele Meeõlu. Aivan kammottavaa scheebaa.
Tämä ei ihan vastaa viestiketjun aihetta, mutta otan oikeuden kertoa mitä viimeksi join, eli perjantaina Mikkelissä vieraillessani join Päämaja-pubissa yhden Samuel Smith's Oatmeal Stoutin. Harmitti, kun pullo oli jääkaappikylmä eikä mulla ollut aikaa sitä lämmitellä. Maku ei päässyt ihan oikeuksiinsa noin kylmänä, mutta kyllähän se ihan mukavan paahteinen ja pehmeä stout oli. Havaittavissa oli hieman samanlaista makua kun Koffin kauraoluessa, tosin ilman hunajaa.
Hetki sitten avattu
Nogne Dark Horizon
Nogne Imperial Stout
Chimay Blue
Rochefort 8
Rochefort 10
North Bridge Extreme
Tarkoituksena vertailla ja valita paras.
Kunnianhimoinen tavoite Tirolla...

Täällä taas on juuri maisteltu (ruokaa laittaessa) North Bridge Extremeä, ja nyt laseissa on Mikkellerin Black Hole.
Aika vaikea on arvata tuloksia tuosta vertailusta - riippuu niin paljon mielentilasta, mikä maistuu parhaiten. Kaikki mainitut oluet ovat sopivassa tilanteessa kerrassaan loistavia.
Saunassa on käyty ja saunajuomaksi on valittu Ridgeway Bad Elf. Seuraavaksi olisi sitten tarkoitus maistaa Jacobsen Golden Naked Christmas Ale. Molemmista tullee kohta arvioita.
Chimay Blue, Samuel Adams Winter Lager, Young's Special London Ale
Kohta täytyy valita vielä saunaolut

Iltaa!
Tiron paketti on kyllä aika kova.
Itse maistelen vaimon kanssa puoliksi North bridge Extremen ja Dark Horizonin. Toivottavsti näitä oluita saa jatkossakin, on sen verran makoisia, että parempaa saa kissojen ja koirien kanssa etsiä.