On tässä tarkoitus lähteä vierailemaan Riikaan. Täällä on varmasti paljon Riikan kävijöitä ja nyt tässä tiedustelisinkin, että mistä kannattaisi lähteä paikallisia oluita metsästämään? Ideana siis nauttia niistä paikan päällä sekä kantaa laukullinen kotiinkin päin. Vinkkejä hyvistä olutbaareista, -kaupoista sekä itse oluista otetaan mielellään vastaan. Onko siellä edes mitään ed. mainittuja? Latvian "olutskene" ei nimittäin ole kovin tuttu. Ainoa tuttu merkki on Aldaris.
Ennen vanhaan olisin suositellut baareista Lidoja ja kauppojen suhteen olisin kehottanut menemään halleille rautatieaseman puolelle.
Tästä on jo aikaa, nykyisin kun aamulaivalla Tallinnaan saapuu, ajaa mielellään mahdollisimman lähelle Puolan rajaa ja käyttää Via Baltican kauppoja hyväkseen. Toiseenkin suuntaan Puolasta päästyä on mukava etsiä majapaikka heti Liettuaan tullessa (Kaunasista), ja iltapäivällä taas Tallinnassa laivaan.
Toivottavasti joku tämän ärsyttämänä antaa ajantasaisempaa tietoa.
Viime käynnistä on jo pari vuotta, mutta mitään tajuntaa räjäyttävää olutkokemusta ei Riika tarjoa. Latvialaiset oluet ovat kautta linjan epäpuhdasta bulkkia (ehkä Aldarista lukuunottamatta, joka on puhdasta bulkkia). Olueiden ostamiseen varmaankin isot marketit kuten Stockmann tarjoaa hyvän perusvalikoiman oluita.
Tässä Ratebeerin lista Riikaan:
http://www.ratebeer.com/Places/Country/C...ga/115.htm
Olen käynyt viimeisen 3,5 vuoden aikana noin puolen vuoden välein Riiassa.
Katso
Riga in Your Pocket, RIYP. Pongattavia riikalaisia pienpanimoita, jotka eivät suodata useimpia oluistaan: Bralis (RIYP, s. 56), Lido (useita ravintoloita, oluet parhaimmassa kunnossa Lido Aputas Centrs:ssä). Molemmilla on tosin ollut ongelmia oluiden laadun / hanojen puhtauden kanssa. Tim McShane's on valitettavasti lopettanut. Siellä oli paljon hanoja. Runcis (RIYP, s. 57) on hyvä paikallinen pubi kohtalaisella olutvalikoimalla. Minä käyn yleensä myös Bon Vivantissa (RIYP, s. 30) belgioluilla (vakiona De Koninck hanassa).
Jurmalan (lähin junapysäkki on nimeltään Majori) pääkadun varrella olevassa puurakenteisessa ravintolassa on saanut Abulan maukkaita oluita hanasta. Pikkukaupoista, Zeppelin hallien lähellä olevista kioskeista ja Stockmannilta löytyy kohtalaisen hyvin eri olutmerkkejä. Tosin osa merkeistä tylsää halpisbulkkia 2 litran muovipulloissa.
Beer Me!: Breweries in Latvia
(16.09.2008 08:31)TBone Kirjoitti: [ -> ]mitään tajuntaa räjäyttävää olutkokemusta ei Riika tarjoa.
Täysin sama, kävin viime talvena ja petyin pahasti vaikka odotukset oli aika alhaiset. Harvassa pubissa sai hanasta edes jotain latvialaista, yleensä tarjolla oli Becks ynm. "maailman-merkit". Aldaris Porter on tietysti aina hyvää näin syksyllä/talvella mutta piti kyllä käydä monessa pubissa ennen kun sitä löytyi

Hintatasokin on suht. korkea nykyään. Perustuoppi on jotain 3€.
Kiitoksia vinkeistä. Näillä tiedoillahan pärjää jo varmasti muutaman päivän.
Alus Arsenals on mukava paikka vanhankaupungin laidalla turisteilta piilossa. Viitisen hanaa joista yhdessä oli ainakin vielä maaliskuussa paikan oma olut. Tosin niistä viidestä kolme oli omalla käynnillä loppu...
Lidolla on useita geneerisiä paikkoja. Hunajaolut on parhaimmillaan erinomaista jos sitä sattuu löytämään. Taitaa olla kausiolut.
Oma suosikki on Bralis Krogs (Tērbatas 101), myös hieman syrjemmässä. Suodattamaton Nefiltrēts Alus on iskussa ollessaan loistavaa eikä maksa mitään.
Aika lailla samat hanaoluet noissa ns. paremmankin olutvalikoiman paikoissa pyörii ja niiden kuntokin vaihtelee aika lailla. Jos haluaa pelata toisenlaista arpapeliä, niin mm. vanhankaupungin Rimistä löytyy latvialaisia suodattamattomia oluita muovipulloissa. Osa tuoreena erinomaisia, osa pontikkaa, monet hyvin persoonallisia niin hyvässä kuin pahassa.
Ihan hyvin löytyi latvialaisia oluita. Lähemmäs 40. Venäläisiä kymmenkunta. Tšekkiläisiä, ukrainalaisia ja saksalaisia jokunen. En käynyt kuin kolmessa Rimin Hypermarketissa ja parissa Maximan XXX Hypermarketissa. Vielä jäi oluita hyllyynkin. Joten kyllä ainakin Latviaa läpikäymättömälle löytyy. Siis reittausmielessä. Toki Latviassa on lähemmäs kymmenen kertaa käyty.
Ensi keskiviikkona olisi lento Riikaan jossa olisi ohjelmassa jääkiekkoa, balettia ja tietenkin olutta. Olisiko kenelläkään mitään tuoreita vinkkejä kaupunkiin vai mennäänkö näillä vanhoilla?
(17.01.2010 15:36)Gleb Kirjoitti: [ -> ]Ensi keskiviikkona olisi lento Riikaan jossa olisi ohjelmassa jääkiekkoa, balettia ja tietenkin olutta. Olisiko kenelläkään mitään tuoreita vinkkejä kaupunkiin vai mennäänkö näillä vanhoilla?
Minuakin kiinnostaisi tuoreet tiedot. Helmikuun alussa olisi lätkämatka tiedossa. Vastustajana Minsk.
Olet Gleb ilmeisesti hankkinut jo liput matsiin? Oliko mitään ongelmia? Miltä paikoilta otit?