Tampereella vaikuttanut, kymmenisen vuotta säännöllisesti järjestetty Tummien oluiden Tori (ToT) lopetti vuonna 2005, jättäen Helsinki Beer Festivalin ainoaksi vuotuiseksi massaoluttapahtumaksi, jossa tarjolla on myös laajalti ulkomaisia oluita. Tätä aukkoa paikkaamaan Suomen Olutseuran kunniapuheenjohtaja ja OlutPOSTI-lehden päätoimittaja Heino Tiilikainen päätti pystyttää syksyisen oluttapahtuman kotiseudulleen Porvooseen. Nimi Tummat oluet Taidetehtaalla ei liene sattumaa, ja Tiilikainen kertoikin saaneensa myös luvan käyttää ToT-lyhennettä uudesta festivaalista. Festivaalien toisena teemana oli paikallinen ruoka, ja tätä puolta järjesteli Tuija Aho (TS Service Training). Oluiden lisäksi myös viskit ja siiderit olivat edustettuina.
Festivaalit alkoivat lehdistötilaisuudella perjantaina klo 13:30, minkä jälkeen pidettiin ammattilaistunnit 14-17. Ammattilaistuntien aikana mm. tuomaroitiin loppukilpailuun selvinneet oluet, sekä tapitettiin Schlenkerla Urbock-tammitynnyri. Tätä ennen Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander piti vielä paikalliseen tapaan kaksikielisen avajaispuheen.
Maksavaa yleisöä päästettiin sisään klo 17 alkaen, ja sitä tuntuikin riittävän varsin mukavasti. Ainakin perjantaina alkuillasta vieraat tuntuivat olevan valtaosin iäkkäämpää paikallista väkeä, joten tunnelma oli miellyttävän rauhallinen. Luonnollisesti tapahtuma oli savuton, joten mauista ja tuoksuista sai nauttia täysin siemauksin.
Vaikka järjestelyissä ammattilaistuntien aikaan olikin vielä pientä hiomista, jäi festivaalista kokonaisuudessaan positiivinen kuva. Paikallisen ruoan yhdistäminen tapahtumaan toi mukavasti lisäväriä, ja jopa minulle löytyi enemmän uusia oluita, kuin ehdin illan aikana maistaa. Ymmärtääkseni tapahtuma on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna, joten ei muuta kuin joukkoon tummaan! Helsingistä pääsee Porvooseen bussilla 40-60 minuutissa (riippuen kuinka idässä asuu), ja linja-autoasemalta kävelee Taidetehtaalle alle kymmenessä minuutissa.

Festivaalit rakenteilla.

Näkymä lavan suunnasta. Nyt jo hieman ammattilaistuntien asiakkaitakin paikalla.

Lehdistötilaisuudessa oli tarjolla mm. Bathin panimon tuotteita.

Mark Harding ja David Webb tulivat paikalle Bath Ales -panimolta Englannista.

Mikäs sen mukavampaa, kuin kaappi täynnä hyvää olutta... kaapissa lähinnä Pikkulinnun ja Ultimatorin tuomisia.

Tarjolla oli herkullisen näköisiä sadonkorjuutuotteita, myös mukaan ostettaviksi.

Toki paikan päälläkin valmistettua ruokaa oli tarjolla.

Porvoolainen olutta ja ruokaa yhdistelevä Ravintola Paalaamo oli mukana maahantuoja Maltyn kanssa.

Pekka Kääriäinen Lammilta valmistelee kuuluisaa sahtiaan juomakuntoon.

Henkilökunta valmistautuu H-hetkeen, ja hauskaa tuntuu olevan.

Järjestäjillä oli toki hieman isommat tuopit käytössä ;).

Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander auttaa Servaalin erikoisoluiden tuotepäällikköä Janne Lehtistä Schlenkerlan tammitynnyrin tapituksessa.

Festivaalin toinen pääjärjestäjä Heino Tiilikainen (oikealla) nauttii Schlenkerlasta Heikki Kähkösen (Olutliitto, OlutPOSTI), Mikaela Nylanderin ja Janne Lehtisen kanssa.

Oluet olivat niin hyviä, että ne vetivät Unto Tikkasenkin (Juomanlaskija-lehti ym.) kasvot hymyyn. Muita tuomareita olivat mm. Tapio Lundell Olutliitosta, Olli Sarmaja Ultimatorilta ja Kari Likovuori Perinteisen Oluen Seurasta.

Hyvä kannattaa aina palkita... Plevnan edustaja vastaanottaa palkintoa Smörre I.P.A:n puolesta.

Voittajien on helppo hymyillä. Vasemmalla Malmgårdin tilan edustaja, jonka spelttivehnästä Huvila teki voittoisan Malmgård Dinkel -oluensa.
Sivun koodia päivitetty 13.11.2007 klo 8:43:44